Politiikka

Trending:


Hiihtoliitto julkaisi synkän tiedotteen

YLE uutisoi perjantaina, että Hiihtoliitto olisi antanut lähtöpassit toiminnanjohtajalleen Ismo Hämäläiselle. Myöhemmin iltapäivällä Hiihtoliitto vahvisti, että Hämäläinen lähtee. - Suomen Hiihtoliitto on aloittanut prosessin, jonka tavoitteena on johtokunnan johdolla määritellä vaadittavat muutostarpeet toiminnan kehittämiseksi ja selkeyttämiseksi. Konkreettiset kehitystoimet tullaan määrittelemään kuluvan kevään ja kesän aikana. Osana...


Valokuvaajalta järjetön temppu MM-rallissa

Kroatian MM-rallin testierikoiskokeella nähtiin torstaina todella vaarallinen tilanne, kun valokuvaaja oli täysin väärässä paikassa. Valokuvaaja päätti ylittää tien. Samaan aikaan rallikuljettaja Nikolai Grjazin tuli paikalle kovalla vauhdilla. Grjazin tuli juuri kovalla vauhdilla hyppyristä, kun valokuvaaja ylitti tien. Lopulta valokuvaaja selvisi tien yli niukasti, mutta tilanteessa olisi voinut käydä tosi huonosti. Virolainen rallitoimittaja...


Hallituslähteistä arvio: Ensi vuonna irtisanotaan tuhansia virkamiehiä

Sanna Nikula Julkisen hallinnon virastoissa ja ministeriöissä on näillä näkymin edessä laajat yt-neuvottelut. Hallituslähteistä arvioidaan, että ensi vuonna Suomessa irtisanotaan tuhansia virkamiehiä tehtävistään. Osa ministeriöistä ja virastoista voi joutua turvautumaan lomautuksiin jo tänä vuonna. Taustalla on hallituksen säästökuuri, joka osuu poikkeuksellisen voimakkaasti myös julkiseen hallintoon. Yhteensä hallitusohjelmassa jo päätetyn 250...


Video: Intia testaa onnistuneesti paikallisesti kehitettyä ohjusta Odishassa

Intia suoritti onnistuneesti testilennon uudelle kehitetylle risteilyohjukselleen 18. huhtikuuta Odishan integroidulta testialueelta. O post Video: Intia testaa onnistuneesti paikallisesti kehitettyä ohjusta Odishassa apareceu primeiro em TechBreak.


USA:n edustajainhuone horjuu taas kaaoksen partaalla – puhemies Johnson voidaan kammeta pois Ukraina-paketin takia, ja tiedossa olisi umpikuja

Anssi Rulamo Yhdysvaltain kongressin edustajainhuone on vaarassa syöksyä kaaokseen, sillä puhemies Mike Johnson taistelee asemastaan. Republikaani Johnson joutui tällä viikolla puolueensa äärilaidan edustajien kapinan kohteeksi näiden suututtua siitä, että Johnson on viimein tuomassa Ukraina-tukipaketin äänestykseen, mahdollisesti lauantaina. Johnson aloitti puhemiehenä vasta lokakuussa, mutta hänen asemansa on hatara. Ulkopoliittisen...


Hiihtoliitto perkaa toimintonsa uusin silmin, toiminnanjohtaja Hämäläinen sai lähtöpassit

Kaija Yliniemi Hiihtoliitto aikoo katsoa toimintojaan uusin silmin, kommentoi maaliskuussa valittu puheenjohtaja Sirpa Korkatti liiton muutosprosessia. Prosessi sai perjantaina vauhtia, kun Hiihtoliitto kertoi irtisanoneensa toiminnanjohtaja Ismo Hämäläisen. Hämäläinen jatkaa kuitenkin kesäkuun loppuun asti liitossa asiantuntijana. - En sano, että olisimme tehneet huonosti aiemmin. Nyt kannattaa kuitenkin miettiä, voisiko tätä tehdä eri tavalla....


Suosikkitubettajalle ehdollinen vankeustuomio – jätti ilmoittamatta yli 180 000 euron tulot

Maria Rosvall Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi perjantaina suosikkitubettajan ehdolliseen vankeuteen talousrikoksista. Tubettaja Paqpa eli Beata Rodas, 29, sai kymmenen kuukautta ehdollista kirjanpitorikoksesta ja törkeästä veropetoksesta. Käräjäoikeuden mukaan Rodas jätti ilmoittamatta verottajalle yli 180 000 euron tulot vuonna 2019. Vältetyn veron määrä nousi syytteen mukaan yli 80 000 euroon. Lisäksi hän oli kokonaan laiminlyönyt...


Nainen kateissa Oulussa

Oulun Myllyojalta on kadonnut 86-vuotias nainen viime yön aikana.


Illalla tv:ssä: Armeijatouhua Afganistanissa – sotilas joutuu moraalisen ongelman eteen

IMDb-arvosana on 6,0. Illan tv-tarjonnasta löytyy tositapahtumista kertova elokuva The Kill Team (2019). Komentajan käytös herättää ihmetystä Afganistanin komennuksella, ja nuori sotilas joutuukin moraalisen ongelman eteen. Elokuva on saanut vaihtelevia arvioita. Rotten Tomatoesin kriitikkomittari on rohkaiseva 70 prosenttia. Yleisömittari nousee v...


Lumisade saavutti pääkaupunkiseudun – Pohjois-Karjalassa lunta saattaa sataa jopa 12 senttiä

Heli Laakkonen, Saimi Juutinen Lumisade on saavuttanut pääkaupunkiseudun. Laaja lumisadealue kulkee parhaillaan kaakon suunnalta sisämaahan ja pääkaupunkiseudulle päin, kertoo päivystävä meteorologi Joanna Rinne Forecalta kuuden aikaan illalla. Esimerkiksi Lappeenrannassa lunta on satanut noin senttimetrin verran. Pääkaupunkiseudulla voi sataa pari senttiä lunta perjantain ja lauantain välisen yön aikana. Lumisade kulkeutuu sisämaahan ja...


Iranilaislennokit ovat Venäjälle tärkeitä, joten Kreml ei kaipaa laajaa sotaa Lähi-idässä

Anssi Rulamo Iranin ajautumista avoimempaan sotaan Israelin kanssa ei välttämättä katsota sen tärkeässä liittolaismaassa Venäjällä pelkästään riemuiten. Iran on ollut Ukrainan sodan aikana Venäjälle merkittävä aseellinen tukija, ja etenkin iranilaisvalmisteiset Shahed-136-lennokit ovat olleet Kremlille tärkeä väline. Viikonloppuna Iran ampui Israeliin noin 300 ohjusta ja lennokkia, joista valtaosa tuli torjutuksi. Vaikka hyökkäyksen on laajasti...


Pyhäjoella ja Siikajoella tulvatilanne rauhoittumassa

Pyhäjoella ja Siikajoella virtaamat ovat laskussa ja tulvatilanne on rauhoittumassa kylmän sään vuoksi.


Ursula von der Leyen vierailee Lappeenrannassa – Katso tiedotustilaisuus

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen vierailee Suomessa.


Lintuinfluenssavirusta on havaittu tartunnan saaneiden lehmien maidossa Yhdysvalloissa

AFP Lintuinfluenssavirusta on havaittu suuria määriä raakamaidossa, joka on peräisin virustartunnan saaneilta eläimiltä. Asiasta kertoi Maailman terveysjärjestö WHO perjantaina. WHO:n mukaan toistaiseksi on epäselvää, miten pitkään kyseinen lintuinfluenssaviruksen kanta säilyy maidossa. Tapaukset havaittiin Yhdysvalloissa Texasin osavaltiossa, missä lehmät olivat altistuneet H5N1-virukselle sitä kantaneilta villilinnuilta. Osavaltion...


Eihän tänään ole aprillipäivä, ihmetteli ruotsinsuomalaisten edustaja kuullessaan Suomen kansaneläkkeen leikkauksesta

Pertti Mattila Eihän tänään ole aprillipäivä, äimisteli Ruotsinsuomalaisten eläkeläisten (RSE) puheenjohtaja Anja Vehkaperä, kun hänelle kerrottiin, että Suomi lopettaa kansaneläkkeen maksamisen ulkomailla asuville. - Mutta totta se näkyy olevan. Sen verran olemme jo saaneet selville, että Suomen kansaneläkkeen maksamisen lopettaminen ulkomaille koskee noin 18 000:ta ruotsinsuomalaista. Tulojen leikkaus lisäksi koskee kaikkein köyhimpiä,...


Italia otti valtavan askeleen Mussolinin aikojen suuntaan – Presidentin valtaoikeudet ovat juuri nyt kuuma puheenaihe muuallakin kuin Suomessa

Italialaiset oikeusoppineet ovat jo jonkin aikaa varoittaneet Melonin hallituksen toimista. Demokratiat voivat päättyä ilman suuria fanfaareja, kuten Euroopassa on jo äskettäin tapahtunut”, perustuslakituomioistuimen entinen puheenjohtaja sanoo.


Traktori ja hälytysajossa ollut ambulanssi kolaroivat Siikajoella

Traktori ja hälytysajossa ollut ambulanssi kolaroivat tänä aamuna Siikajoella Ruukintiellä.


”Massiivinen koulutuspetos – Eikö teitä hävetä, ministeri Henriksson?”

Vasemmistoliitto ja vihreät grillasivat hallitusta kyselytunnilla nuoriin kohdistuvista leikkauksista.


Presidentti myönsi arvonimiä – Matti Vanhasesta tuli valtioneuvos

Entinen pääministeri, eduskunnan puhemies ja keskustan puheenjohtaja Matti Vanhanen on saanut valtioneuvoksen arvonimen. Vanhaselle ja 98 muulle ansioituneelle kansalaiselle myönnettiin arvonimi presidentin esittelyssä perjantaina. Elisan entinen toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila sai vuorineuvoksen arvonimen. Lisäksi perussuomalaisten entiset kansanedustajat Toimi Kankaanniemi ja Anssi Joutsenlahti saivat valtiopäiväneuvoksen arvonimen....


Poliisi valvoo liikennettä tehostetusti viikonloppuna – valvonnan painopiste ylinopeuksissa ja nuorissa

Poliisi tehovalvoo nopeuksia ja ajotapoja tänään ja viikonloppuna. Erityisesti valvonta kohdistuu ylinopeuksiin ja nuoriin kuljettajiin, poliisi kertoo. Tänään perjantaina Suomen poliisi osallistuu Euroopan liikennepoliisiverkoston Roadpolin nopeusvalvontamaratoniin. Nopeuksia valvotaan tehostetusti vuorokauden ajan verkoston noin 30 jäsenmaassa. Nuoret yliedustettuina onnettomuuksissa Erityisesti 15-24-vuotiaat ovat yliedustettuna...


Video näyttää, miltä T-80 panssarivaunutehdas näyttää sisältä

Venäjän federaation puolustusministeri, armeijan kenraali Sergei Shoigu, vieraili virallisesti Omsktransmash-tehtaalla Omskin kaupungissa. Kylmän sodan aikana tehdas tunnettiin lännessä erityisesti panssarivaunujen, kuten T-80-tankin, tuotannosta. O post Video näyttää, miltä T-80 panssarivaunutehdas näyttää sisältä apareceu primeiro em TechBreak.


Oppositio grillasi sosiaali- ja terveysministeriä kehysriihen sote-leikkauksista

Tuomas Savonen Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) joutui jälleen eduskunnan kyselytunnilla ahtaalle, kun oppositio grillasi häntä kehysriihessä päätetyistä sote-leikkauksista. Oppositio pommitti Juusoa kiukkuisilla kysymyksillä lähes koko kyselytunnin ajan, mihin osaltaan vaikutti se, että pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) eivät ulkomaanmatkojensa takia olleet läsnä. Hallitus kertoi...


Piikkimatto ja koirapartio häiritsivät varkaiden pakoa

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 14.4. poliisi sai tehtävän Espooseen. Kahden henkilön oli huomattu rikkovan tiilellä liiketilan ikkunaa ja poistuneen paikalta autolla. Tehtävälle liittyi useita partioita. Poliisi sai havainnon tuntomerkkeihin sopivasta ajoneuvosta Kehä I:llä. Tien pinta oli märkä ja sää sateinen. Ajoneuvon kuljettaja ajoi ensin tavanomaista vauhtia, kunnes kiihdytti ja eteni esimerkiksi 40 km/h nopeusrajoitusalueella […]


IL: Seela Sellan, 87, esitys peruttu – rakastettu tähti sairastui

Helsingin Kansallisteatterin odotettu esitys ”Eichmann ‒ mistä yö alkaa” perutaan perjantailta. Perjantai-illan 19.4. Eichmann – mistä yö alkaa -esitys on peruutettu sairaustapauksen vuoksi. Teatteri on tiedottanut asiasta lipun ostaneille ja vakuuttaa, että näytelmän työryhmässä on ... Artikkeli IL: Seela Sellan, 87, esitys peruttu – rakastettu tähti sairastui on julkaistu aiemmin Newsner Suomi.


Dubain lentokentän toiminta vaikeuksissa rankkasateiden takia

AFP Dubaissa rankkasateet ja niiden aiheuttamat tulvat ovat aiheuttaneet viime päivinä suuria vaikeuksia maailman vilkkaimpiin lentokenttiin lukeutuvan kentän toiminnalle. Tiistaina ja keskiviikkona yli 1 200 lentoa jouduttiin perumaan ja nelisenkymmentä ohjaamaan muualle tulvaveden peitettyä kiitoradat. Torstaina lentoaseman viranomaiset kertoivat, että saapuvia lentoja on alettu ottaa vastaan ulkomaisten lentoyhtiöiden käyttämässä...


Suomalaisten kauan toivoma sovellus julkaistaan viimein ensi vuonna

Sovellus on tarkoitus julkaista 2025 keväällä.


Kela peri viime vuonna etuuksia takaisin lähes 120 miljoonaa euroa

Kela kertoo perineensä viime vuonna liikaa tai aiheettomasti maksettuja etuuksia takaisin yhteensä 117 miljoonaa euroa. Kelan tiedotteen mukaan määrä kasvoi kolmella miljoonalla eurolla edellisvuodesta. Viiden viime vuoden aikana Kelan takaisin perimä rahamäärä on kasvanut tasaisesti. Eniten Kela peri takaisin yleistä asumistukea, eläkkeensaajan asumistukea ja opintotukea. Asumistukia perittiin vuonna 2023 takaisin yli 40 miljoonaa euroa ja...


672 lääkäriä lähtee hallituksen päätöksen takia, syyttää ex-ministeri

”Hallituksen päätös tarkoittaa 672 lääkärinviran vähentämistä terveyskeskuksissa, 472 hoitajanviran vähentämistä terveyskeskuksissa”, sanoi Aki Lindén eduskunnassa.


Tiesitkö, että nämä maat on nimetty ihmisten mukaan?

Maan nimeäminen on tärkeä tehtävä. Lipun ja kansallislaulun lisäksi nimet, kuten Amerikka ja Ranska, voivat auttaa määrittelemään koko kansallisen identiteetin. Maiden nimet voivat saada inspiraationsa kaikenlaisista asioista. Algeria tarkoittaa karkeasti "saaria", Kap Verde "vihreää niemimaata" ja Costa Rica "rikasta rannikkoa". Tämä galleria kertoo kuitenkin ihmisistä, jotka ovat niin tärkeitä, että heidän mukaansa on nimetty kokonainen maa. Saatat yllättyä siitä, että jotkut maailman suurimmista maista on nimetty oikeiden ihmisten tai historiallisten henkilöiden mukaan. Klikkaa galleriaa ja tutustu näihin maihin ja ihmisiin, jotka ovat inspiroineet niiden nimiä.


Ukraina iski lennokeilla venäläisiin sähköasemiin ja polttoainevarastoon

AFP Ukraina ampui lauantain vastaisen yön aikana lennokkeja Venäjän puolelle ja osui kolmeen sähköasemaan ja yhteen polttoainevarastoon, kertoi ukrainalainen puolustuslähde. Ukraina on viime kuukausina lisännyt iskujaan Venäjän energiahuoltoa kohtaan rampauttaakseen Venäjän sodankäyntiä. Venäjän puolustusministeriö sanoi ampuneensa yön aikana alas 50 ukrainalaista lennokkia. Smolenskissa yksi alasammutuista lennokeista sytytti pudotessaan tuleen...


Valioliiga-seura pitää urheilupomoa panttivankinaan

Valioliiga-seura Newcastlen urheilujohtaja Dan Ashworth on ajautunut tukalaan tilanteeseen. Manchester United olisi halunnut palkata Ashworthin uudeksi urheilujohtajakseen, mutta Newcastle heittäytyi asiassa hankalaksi. Ashworth oli ehtinyt jo kertomaan Newcastlen seurajohdolle, että hän haluaa siirtyä ManU:n urheilujohtajaksi, mutta Newcastle ei tähän suostunut, vaan laittoi miehen virkavapaalle. Newcastle olisi valmis luopumaan Ashworthista...


Lämpöennätykset kolkuttelevat ilmastomallien rajoja – maaliskuu oli jo kymmenes ennätyskuuma kuukausi putkeen

Elina Korkee Tämän ja viime vuoden aikana on tehty runsaasti lämpöennätyksiä. Maaliskuun loppuun päättynyt 12 kuukauden jakso oli mittaushistorian kuumin. Lämpötila on noussut niin rajusti, että se on herättänyt tutkijapiireissäkin ihmetystä. Viimeksi kuluneen vuoden aikana maapallon keskilämpötila on useana kuukautena ollut yli 1,5 celsiusastetta korkeampi kuin ennen teollistumisen aikaa. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita, että raja on ylitetty...


Kaikkien aikojen parhaan hiphop-levyn tehnyt artisti saapuu Suomeen 30-vuotiaan debyttinsä kunniaksi

Nas saapuu Suomeen! Grammy-palkittu yhdysvaltalaisartisti Nas lähtee tänä syksynä kiertueelle ikonisen Illmatic-albuminsa 30-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Illmatic 30 Year Anniversary Tour -niminen kiertue käynnistyy Suomesta, kun Nas esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 22.10.2024. Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 25.4. klo 10 Lip...


Puolassa pidätetty kaksi miestä epäiltynä venäläisen oppositiopoliitikon pahoinpitelystä Liettuassa

AFP Puolassa on pidätetty kaksi miestä, joiden epäillään hyökänneen edesmenneen venäläisen oppositiohahmon Aleksei Navalnyin läheisen liittolaisen kimppuun Liettuassa maaliskuussa. Asiasta kertoi Liettuan presidentti Gitanas Nauseda perjantaina. Puolan pääministeri Donald Tusk puolestaan kertoi, että hyökkäyksen oli oletettavasti määrännyt valkovenäläinen, joka on myös pidätetty. Valkovenäläinen työskenteli venäläisille, Tusk kirjoitti...


Isä tuomittiin vankeuteen vauvansa törkeästä pahoinpitelystä – lapselle aiheutui aivovamma

Päijät-Hämeen käräjäoikeus on tuominnut parikymppisen miehen kolmen vuoden vankeuteen vauvansa törkeästä pahoinpitelystä. Lapsi oli tapahtuma-aikaan viime vuoden helmikuussa alle kolmen kuukauden ikäinen ja tuomittu mies 22-vuotias. Oikeuden mukaan isä oli lyönyt, iskenyt tai puristanut puolustuskyvytöntä lastaan, pudottanut tämän sekä ravistellut ja heiluttanut lasta käsissään edestakaisin tämän päätä tukematta. Lapselle aiheutui väkivallasta...


Päivi Räsäsen kirjoitukset homoseksuaaleista menevät KKO:n arvioitavaksi – syyttäjä sai valitusluvan

Maria Rosvall Kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) syytteet kiihottamisesta kansanryhmää vastaan menevät korkeimman oikeuden (KKO) arvioitavaksi. KKO kertoi perjantaina, että se on myöntänyt syyttäjälle valitusluvan. Syytteissä on kyse Räsäsen homoseksuaaleja koskevista kirjoituksista. Aiemmin sekä käräjä- että hovioikeus hylkäsivät syytteet. Syyttäjän valituslupahakemus koski yhtä Räsäsen kirjoitusta sekä hänen Twitterissä, Instagramissa ja...


JSN antoi langettavat Keskisuomalaiselle ja Ylöjärven Uutisille

Julkisen sanan neuvosto (JSN) on antanut Keskisuomalaiselle langettavan päätöksen jutusta, jossa kerrottiin Israelin iskeneen sairaalaan Gazassa. Myöhemmin tieto kyseenalaistettiin. JSN:n mukaan lehti ei julkaissut virheestä oikaisua eikä korjaavaa jatkojuttua. Neuvosto katsoi, että Keskisuomalaisen näköislehden jutussa oli olennainen asiavirhe, koska siinä kerrottiin iskusta varmana tietona. Lehden julkaisemat jatkojutut eivät täyttäneet...


”Uuden Unkarin” riita EU:n kanssa uusille kierroksille: ”Vahvistaa Venäjä-mielisiä”

Pitkällä aikavälillä Slovakian tilanne voi vaikuttaa koko EU:n tasapainoon vahvistamalla Venäjä-mielisyyttä, tutkijat analysoivat.


Miehen epäillään hyökänneen kolmen naisen kimppuun Ruotsin Västeråsissa – poliisi ampui epäiltyä

TT Ruotsin Västeråsissa 25-30-vuotiaan miehen epäillään hyökänneen kolmen iäkkään naisen kimppuun perjantaina. Naisista yhden vammat ovat vaikeat. Kahden muun vammoja kuvaillaan lieviksi. Kiinnioton yhteydessä poliisi käytti asetta. Epäillyn hyökkääjän vammat ovat terveydenhuollon viranomaisten mukaan vakavat. Poliisin mukaan naisten kimppuun hyökättiin käyttämällä jonkinlaista terävää esinettä. Perjantaina iltapäivällä sivullinen hälytti...


Maastopalokausi alkanut - varoituksia tullut jo Pohjanmaalle

Maastopalovaroituksessa on kolme vaaratasoa, keltainen, oranssi sekä punainen.


Vladimir Putinin "olympialaisista" paljastui yllättävä tieto

Venäjän hirmuhallitsija Vladimir Putin pitää omat "olympialaisensa", sillä venäläisiä ei huolittu mukaan Pariisin olympialaisiin. Putinin kisat kantavat nimeä "Ystävyyden kisat", niin koomiselta kuin se kuulostaakin. Kisat saivat lopullisen sinettinsä perjantaina, kun Putin vahvisti kisat omalla allekirjoituksellaan. Kisoja varten allekirjoitetussa laissa määritellään se, että kisat rahoitetaan julkisilla varoilla ja uhkapelien tuottamista...


Ecuadorissa tapettu viisi pormestaria vuoden sisällä

AFP Ecuadorissa viisi eri alueiden pormestaria on tapettu vuoden sisällä. Huumeisiin liittyvän jengiväkivallan riivaamassa maassa järjestetään tulevana viikonloppuna kansanäänestys siitä, pitäisikö maan hallinnon ottaa käyttöön järeämpiä keinoja järjestäytyneen rikollisuuden kitkemiseksi. Tuorein uhri on Portovelon pormestari Jorge Maldonado. Hän kuoli perjantaina, kun häntä ammuttiin vapaa-ajallaan. Viikonlopun äänestyksessä ecuadorilaiset...


Presidentinvaaleissa äänesti vilkkaimmin tietty ryhmä - huimat erot ryhmien välillä

Samantyyppisiä suuntauksia nähdään Suomessa lähes kaikissa vaaleissa.


Demareilta viisi uutta nimeä eurovaaleihin

SDP on nimennyt viisi uutta ehdokasta kesäkuussa pidettäviin eurovaaleihin, puolue kertoo tiedotteessaan. Ehdolle lähtevät kansanedustajat Kimmo Kiljunen, Piritta Rantanen ja Pinja Perholehto. Lisäksi ehdolle asettuvat SDP:n ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja Dimitri Qvintus ja Kajaanin kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Tiina Kyllönen. SDP:llä on nyt kasassa kaikkiaan 16 eurovaaliehdokasta. Puolue aikoo jättää vaaleihin täyden 20 ehdokkaan...


USA:n edustajainhuone äänestänee viimein Ukraina-tuesta

Anssi Rulamo Yhdysvaltain edustajainhuoneen odotetaan äänestävän tänään illalla paikallista aikaa noin 60 miljardin dollarin tukipaketista Ukrainalle. Tukipaketti on ollut jumissa republikaanienemmistöisessä edustajainhuoneessa viime syyskuusta lähtien, koska oikean laidan republikaanit vastustavat sitä. Tällä viikolla edustajainhuoneen republikaanipuhemies Mike Johnson ilmoitti tuovansa paketin viimein äänestykseen. Aiemmin Ukraina-tukea...


Mies vangittiin taposta Kokkolassa

Pohjanmaan käräjäoikeus vangitsi eilen 44-vuotiaan miehen epäiltynä kokkolalaisessa ravintolassa viime sunnuntain vastaisena yönä tehdystä taposta.


Oulun Virpiniemeen uusi merivartioasema

Uuden merivartioasemarakennuksen peruskivi muurattiin eilen Oulun Virpiniemessä.


New Yorkissa itsensä tuleen sytyttänyt mies kuoli vammoihinsa

New Yorkissa Donald Trumpin oikeudenkäyntipaikan lähellä itsensä tuleen sytyttänyt mies on poliisin mukaan kuollut vammoihinsa. Asiasta kertovat muun muassa NBC, CNN ja New York Post. Floridalaismies oli ennen tekoaan heitellyt ympäriinsä lentolehtisiä, jotka poliisin mukaan vaikuttavat sisältävän erilaisia salaliittoteorioita. 37-vuotias mies sytytti itsensä tuleen julkisella paikalla puistossa, jossa on kokoontunut sekä Trumpin kannattajia...


Yksityisen opetusalan työriitaan ei saatu ratkaisua – lakko alkaa ensi viikolla

Suomen yksityistä opetusalaa koskevaan työriitaan ei tullut ratkaisua perjantaina. Työntekijöitä edustavat Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL sekä ammattiliitto Jyty hylkäsivät valtakunnansovittelijan tekemän sovintoehdotuksen. OAJ:n mukaan ehdotusta ei voinut hyväksyä palkankorotusten tason eikä toisen vuoden palkankorotuksen määräytymisen osalta. Näin ollen liittojen yhteinen lakko yksityisissä kouluissa...


Kaksi esitystä Pohjois-Suomesta Ramppikuume-katselmuksessa

Valtakunnallisten nuorisoteatteripäivien katselmuksessa Kankaanpäässä nähdään tänä viikonloppuna teoksia, joista moni on käsikirjoituksesta ja ohjauksesta aina tekniikkaan asti nuorten tuottamia.