NäIN POLIISI KERTOO HELSINGIN PERJANTAISESTA AMPUMATAPAUKSESTA – ASEELLA OSOITTELI JA MAAHAN AMPUI PERUSSUOMALAISTEN KANSANEDUSTAJA, KERTOVAT MEDIATIEDOT

Työryhmä

Helsingin keskustassa oli ampumistapaus perjantaina noin kello neljältä aamuyöllä, Helsingin poliisi kertoo tiedotteessaan. Poliisi epäilee 54-vuotiasta miestä henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta. Epäilty on pidätetty.

Poliisi ei vahvista epäillyn henkilöllisyyttä. Mediatietojen mukaan kyseessä on perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio kertoo STT:lle, että kukaan ei loukkaantunut ampumisessa. Hänen mukaansa ampuja ei ampunut ketään ihmistä kohti vaan maahan.

Poliisin mukaan tapahtumat saivat alkunsa osoitteessa Antinkatu 1 sijaitsevassa ravintolassa aamuyöllä. Osoitteessa toimii ravintola Ihku.

Vornasen ampumatapaus noteerattu myös ulkomailla

Myös ulkomainen media on huomioinut Vornasen ampumatapauksen. Asiasta kirjoittivat lyhyesti muun muassa uutistoimistot AFP ja TT, joiden juttuja julkaisivat myös muut ulkomaiset mediat.

AFP ja TT perustavat uutisensa pääosin viranomaistiedotteisiin, perussuomalaisten lausuntoihin ja Seiskan juttuun.

AFP luonnehti jutussaan Vornasta jutussaan äärioikeistolaiseksi kansanedustajaksi, joka edustaa populistista perussuomalaiset-puoluetta. TT ei maininnut jutussaan Vornasta nimeltä.

Esimerkiksi Norjassa uutistoimisto NTB tai VG-lehti eivät olleet lauantai-iltapäivään mennessä noteeranneet tapausta.

Riitaa työpaikkaseurueen kanssa

Ravintolassa oli ollut työpaikkaseurue, jonka kanssa ampumisesta epäillylle 54-vuotiaalle miehelle oli tullut ravintolassa riitaa, poliisi kertoo. Poliisin mukaan riitaan oli todennäköisesti liittynyt "hyvin pieni töniminen" mutta asia oli sovittu ravintolassa.

- Semmoista nahistelua ollut, luonnehtii Larkio.

Hän tarkentaa, että työpaikkaseurue ei ollut epäillyn työtovereita.

Larkio sanoi Helsingin Sanomille, että riidan syy ei ole täysin selvillä mutta alkoholilla oli osuutta asiaan.

Arviolta vajaat puoli tuntia myöhemmin eli kello neljän aikaan aamuyöllä 54-vuotias mies ja työpaikkaseurue olivat tavanneet ravintolan ulkopuolella. Tällöin mies oli ottanut yllättäen esiin luvallisen pienikaliiberisen aseen.

Poliisin mukaan aseen piippu oli osoittanut kohti paikalla olleita henkilöitä. Sen jälkeen mies oli ampunut maahan yhden laukauksen, poliisi kertoo. Tämän jälkeen henkilöt poistuivat paikalta.

Ilta-Sanomien mukaan Vornanen ei alustavien tietojen perusteella tuntenut seuruetta, jonka kanssa hän riitautui.

Lehden tietojen mukaan kyse on alle 10 henkilön seurueesta, eikä seurue liity Vornaseen. Seurue ei siis ollut Vornasen seurue. Seurueeseen kuuluu silminnäkijöitä ja uhkailun kohteeksi joutuneita henkilöitä.

Kaikki seurueen henkilöt olivat lehden tietojen mukaan aikuisia, keski-ikäisiä ihmisiä.

Kertomukset ristiriitaisia

Poliisin mukaan kuulustelukertomukset ravintolan ulkopuolisista tapahtumista ovat ristiriitaisia. Tapahtumista on kuitenkin olemassa valvontakameratallenne. Tutkinnanjohtaja Larkio kertoi lauantaina puolenpäivän jälkeen STT:lle, että epäiltyä on jo kuulusteltu. Hän ei kertonut mitään kuulustelujen sisällöstä.

Poliisin mukaan 54-vuotiasta miestä epäillään henkeen ja terveyteen kohdistuneesta rikoksesta, mutta tapauksen rikosnimikkeet tulevat täsmentymään tutkinnan kuluessa.

- Esitutkinta on eilen aloitettu. Tässä vaiheessa täytyy sanoa vain, että rikosnimikkeet tarkentuvat, Larkio sanoi.

Poliisin mukaan epäilty vapautetaan, kun tarvittavat esitutkintatoimet on saatu tehtyä.

Vornanen on siviiliammatiltaan poliisi

Vornanen on siviiliammatiltaan poliisi ja työskennellyt Itä-Suomen poliisissa. Virkanimikkeeltään hän on vanhempi konstaapeli.

Vornanen kertoo verkkosivuillaan, että työskenteli poliisin tehtävissä vuodesta 1993 lähtien. Hän kertoo työskennelleensä poliisin operatiivisissa kenttätehtävissä sekä tutkintatehtävissä. Lisäksi hän kertoo toimineensa 22 vuotta poliisiorganisaation työturvallisuuskouluttajana.

Ylen mukaan ei ole täyttä varmuutta siitä, onko hänen virka-aseensa varmasti palautettu hänen siirryttyään kansanedustajaksi. Ylen haastattelema Itä-Suomen poliisipäällikkö Samppa Holopainen pitää kuitenkin epätodennäköisenä, että ase olisi jäänyt palauttamatta. Poliisin käytäntönä on, että virka-ase ja virkamerkki kerätään pois, jos virkavapaa kestää yli kolme kuukautta.

Tutkinnanjohtaja Larkio ei kommentoinut STT:lle sitä, mihin tarkoitukseen epäillyn hallussa ollut ase on hankittu.

Vornanen on ensimmäisen kauden kansanedustaja Joensuusta. Hänet valittiin kansanedustajaksi viime vuoden eduskuntavaaleissa 6 474 äänellä Savo-Karjalan vaalipiiristä.

Vornanen kuuluu eduskunnan valtiovarainvaliokuntaan sekä tiedusteluvalvontavaliokuntaan. Hän on varajäsenenä eduskunnan hallintovaliokunnassa. Lisäksi hän on Yleisradion hallintoneuvoston jäsen. Kansanedustajan toimen lisäksi Vornanen on myös Joensuun kaupunginvaltuuston jäsen.

--

STT-työryhmä: Eetu Halonen, Elina Korkee, Jussi Lankinen, Minna Pulli, Sanna Raita-aho, Tuomas Savonen, Emmi Tilvis

2024-04-27T09:30:53Z dg43tfdfdgfd