PERUSSUOMALAISTEN RYHMäJOHTAJA JANI MäKELäN MUKAAN PUOLUETOVERIN RIKOSEPäILYT OVAT "VAKAVIA JA POIKKEUKSELLISIA"

Eetu Halonen

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan puolueen kansanedustajan Timo Vornasen rikosepäilyt ovat "vakavia ja poikkeuksellisia". Mäkelä kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä.

- Kotimaahan laskeuduttu 13 tunnin lennon jälkeen valiokuntamatkalta. Sillä välin on uutisoitu hyvin vakavia ja poikkeuksellisia asioita, Mäkelä kirjoittaa.

Mäkelä sanoo haluavansa antaa viranomaisille työrauhan tapahtumien selvittämisessä. Mäkelän mukaan puolue toimii tosiasioiden pohjalta sitten, kun niitä on.

Eilen illalla eri medioissa kerrottiin, että 54-vuotias Vornanen on pidätetty perjantain vastaisena yönä. Mediatietojen mukaan poliisi epäilee häntä ammuskelusta Helsingin yössä.

Mediassa liikkuneiden tietojen mukaan epäillyt rikosnimikkeet ovat törkeä pahoinpitely tai sen yritys ja ampuma-aserikos.

STT ei perjantaina tavoittanut tapauksen tutkinnanjohtajaa kommentoimaan asiaa. Myöskään Helsingin poliisin johtokeskuksesta ei suostuttu kommentoimaan tutkintaa.

Vornanen on siviiliammatiltaan poliisi

Vornanen on ensimmäisen kauden kansanedustaja Joensuusta. Hän on siviiliammatiltaan poliisi Itä-Suomen poliisilaitoksella ja virkanimikkeeltään vanhempi konstaapeli.

Vornanen valittiin kansanedustajaksi viime vuoden eduskuntavaaleissa 6 474 äänellä Savo-Karjalan vaalipiiristä. Vornanen kuuluu eduskunnan valtiovarainvaliokuntaan sekä tiedusteluvalvontavaliokuntaan. Hän on varajäsenenä eduskunnan hallintovaliokunnassa. Lisäksi hän on Yleisradion hallintoneuvoston jäsen. Kansanedustajan toimen lisäksi Vornanen on myös Joensuun kaupunginvaltuuston jäsen.

2024-04-27T06:30:23Z dg43tfdfdgfd