"EMME HALUNNEET TRUMPIA HäPäISEVää TAI HäNEN KAMPANJAANSA HAITTAAVAA TARINAA" – TRUMPIN RIKOSOIKEUDENKäYNNIN ENSIMMäINEN VARSINAINEN VIIKKO TAKANA

AFP

Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin rikosoikeudenkäynnin ensimmäisellä varsinaisella viikolla kuultiin kolmea todistajaa.

Pisimpään tällä viikolla kuultiin juorulehti National Enquirerin kustantajan American Median entistä toimitusjohtajaa David Peckeriä.

Neljänä päivänä todistajanaitioon kutsuttu Pecker kertoi hiljentäneensä lehden kautta negatiivisia uutisjuttuja Trumpista ja vinkanneensa Trumpin asianajajalle pornonäyttelijä Stormy Danielsin kertomuksesta.

Viime viikolla valittiin oikeudenkäynnin valamiehistö, ja tänä maanantaina kuultiin avauspuheenvuorot.

Trump on ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka vastaa rikossyytteisiin oikeudessa. Häntä syytetään kirjanpitorikoksista, jotka liittyvät vuoden 2016 presidentinvaalien alla Danielsille maksettuihin niin sanottuihin hyssyttelyrahoihin. Trump on kiistänyt häntä kohtaan esitetyt syytteet.

Jos Trump todettaisiin syylliseksi, hän voisi saada vuosien tuomion, mutta asiantuntijat pitävät sakkorangaistusta todennäköisempänä.

"Ostimme tarinan, ettei sitä julkaisisi mikään muu taho"

Todistajana ollut Trumpin entinen hyvä ystävä Pecker avasi oikeudenkäynnissä niin sanotun catch and kill -kuvion, jota lehden kautta tehtiin. Juorulehti etsi tietyistä kumppaneista leviäviä negatiivisia tarinoita, osti ne yksinoikeudella ja jätti jutut julkaisematta.

Pecker kertoi maksaneensa 30 000 dollaria hiljentääkseen Trump Towerin ovimiehen tarinan Trumpin väitetystä avioliiton ulkopuolella syntyneestä lapsesta. Hän sanoi myös maksaneensa Playboy-malli Karen McDougalille 150 000 dollaria hiljentääkseen tämän kertomuksen väitetystä vuoden mittaisesta suhteesta Trumpiin.

- Ostimme tarinan, ettei sitä julkaisisi mikään muu taho, Pecker sanoi oikeudessa.

- Emme halunneet Trumpia häpäisevää tai hänen kampanjaansa haittaavaa tarinaa, hän jatkoi.

"En ole mikään pankki"

Peckerin mukaan Stormy Danielsin kertomus hänen väitetystä seksuaalisesta kohtaamisestaan Trumpin kanssa tuli myös hänen tietoonsa, mutta tällä kertaa hän ei ollut yhtä innokas maksamaan tarinaa hiljaiseksi.

- En ole mikään pankki, Pecker sanoi oikeudessa.

Pecker kertoi sen sijaan ehdottaneensa Trumpin asianajaja Michael Cohenille, että hän maksaisi Danielsille itse.

Cohen, joka sittemmin kääntyi Trumpia vastaan, on myöntänyt järjestelleensä 130 000 dollarin hyssyttelyrahan Danielsille, jota vastaan allekirjoitettiin vaitiolosopimus.

Cohen on kertonut tehneensä maksun omista varoistaan.

Perjantaina myös kaksi uutta todistajaa

Perjantaina kuultiin myös lyhyesti todistukset Trumpin entiseltä avustajalta Rhona Graffilta ja Cohenin pankkiasioita hoitaneelta pankin työntekijältä Gary Farrolta.

Graffin mukaan Danielsin tiedot oli rekisteröity Trump Organizationin tietokonejärjestelmään. Graff myös kertoi nähneensä kerran Danielsin Trump Towerin vastaanottoaulassa ennen Donald Trumpin presidenttiehdokkuutta.

Sekä Danielsin että Cohenin odotetaan todistavan oikeudenkäynnin aikana.

2024-04-27T01:08:19Z dg43tfdfdgfd