MONA LISAN ON AIKA SAADA OMA HUONE, USKOO LOUVREN MUSEON JOHTAJA

AFP

Maailman tunnetuimpiin taideteoksiin kuuluva Leonardo da Vincin maalaama Mona Lisa saattaa tulevaisuudessa saada oman huoneen Louvren taidemuseoon Pariisissa, kertoi museon johtaja lauantaina.

Laurence des Carsin mukaan monet ihmiset tulevat museoon vain nähdäkseen arvoituksellisesti hymyilevän Mona Lisan, minkä vuoksi olisi paikallaan, että sitä pääsisi paremmin ihailemaan.

- On aina turhauttavaa, jos ei voi tarjota kävijöille parasta mahdollista vastaanottoa, kuten on tilanne Mona Lisan kohdalla. Uskon, että tarvitaan parempi ratkaisu, museon johtaja aprikoi radiohaastattelussa.

Viime vuonna Louvressa kävi yhdeksän miljoonaa ihmistä. Des Carsin mukaan 80 prosenttia kävijöistä - 20 000 joka päivä - halusi nähdä Mona Lisan.

Nykyisin Mona Lisa majaillee museon suurimmassa salissa yhdessä muiden 1500-luvun venetsialaisen maalaustaiteen mestarien töiden kanssa.

2024-04-27T11:10:00Z dg43tfdfdgfd