EDUSKUNTA ääNESTää SAIRAALAVERKOSTOA KOSKEVASTA VäLIKYSYMYKSESTä JA SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERI JUUSON LUOTTAMUKSESTA

Nina Törnudd, Emmi Tilvis

Eduskunta äänestää tänään täysistunnossa koko opposition jättämästä välikysymyksestä, joka koskee tulevia sairaalaverkoston muutoksia. Oppositiopuolueet katsovat, että hallituksen suunnitelmat sulkea ympärivuorokautisia päivystyksiä heikentävät terveydenhuoltoa merkittävästi. Eduskunta äänestää lisäksi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) luottamuksesta, koska oppositio katsoo, ettei hän ole tehtäviensä tasalla.

Täysistunto ei äänestä vielä tänään työrauhalain sisällöstä. Alkuperäisen suunnitelman mukaan eduskunnan oli tarkoitus äänestää tänään myös siitä. Asian käsittely kuitenkin jatkuu vielä, joten äänestys siirtyy.

Edellisessä täysistunnossa asian käsittely keskeytettiin, kerrotaan eduskunnan tiedotteessa. Pöytäkirjan mukaan täysistunto päättyi vasta kahden jälkeen torstain ja perjantain välisenä yönä. Keskustelua jatketaan myöhemmässä täysistunnossa.​

Herättänyt kiistaa

Esitetyt lakimuutokset muun muassa rajoittavat poliittisten työtaistelujen keston 24 tuntiin. Erityisesti oppositiopuolue SDP vastustaa lainsäädäntöä.

Lakien voimaantulon ajankohdasta on kevään mittaan käyty vilkasta keskustelua. Oppositiopuolueiden edustajat ovat kokeneet, että hallituspuolueiden edustajat ovat kiirehtineet asian käsittelyä ja lainsäädännön voimaantuloa kevään mittaan nähtyjen poliittisten lakkojen rajoittamiseksi.

Poliittisia lakkoja rajoittavat lait oli hallituksen lakiesityksen mukaan tarkoitettu tulemaan voimaan 1. heinäkuuta, mutta työelämä- ja tasa-arvovaliokunta katsoi mietinnössään, ettei estettä lakien voimaantulon aikaistamiseen ole.

2024-04-25T22:39:56Z dg43tfdfdgfd